USA, KALIFORNIA - ARIZONA 18.-21.10.2010

KALIFORNIA

Miljoonakaupunki Los Angeles, 16 milj. asukasta metropolialueella, jäi taaksemme. Matkamme jatkui Highway 10:tä pitkin itään maisemiltaan kuivana aavikkona, jota on yritetty hyödyntää tuulivoimapuistoilla.

Mitä pitemmälle sisämaahan tulimme, sitä lämpimämmäksi ja kuivemmaksi ilma kävi. Ennen Arizonan rajaa päätimme ajaa yhden kansallispuiston läpi, kun meillä oli vielä voimassa oleva vuosipassi. Joshua Tree National Park on kuuluisa kaktuksistaan ja ihmeellisistä kivimuodostelmistaan. Kansallispuistoksi alue on nimetty vasta vuonna 1994. Juutalaiset uudisraivaajat nimesivät kaktuskasvin 'Joosuan puuksi'. Heidän mielestään kaktuksen oksat olivat kuin ohjaavat käsivarret, jotka johdattivat heitä kohti luvattua maata. 

Kansallispuistossa yhdistyy kaksi autiomaata, minkä ansiosta molempien eläimistö ja kasvillisuus viihtyvät alueella ja tekevät siitä silläkin tavalla erikoisen. Hauskannimisestä paikasta, Twentynine Palms (29 palmua), käännyttiin kansallispuistoon. Täällä näimme ehkä erikoisimmat camping-alueet. Leiripaikat oli perustettu aivan kuin keinotekoisten kivimuodostelmien katveeseen. Kivistä tuli mieleen enemmänkin lavasteet kuin ihan oikeat kivet. 

Kansallispuistossa kasvoi mitä erilaisimpia kaktuslajeja, joista Joshua Treen lisäksi ehkä hellyyttävimmiltä näyttivät 'nallekarhukaktukset'. Tosin lähempi tarkastelu osoitti, että ne olivat ihan yhtä teräväpiikkisiä kuin kaikki muutkin kaktukset. Viimeistään täällä tuli mieleen varoa askeliaan skorpionien ja kalkkarokäärmeiden varalta. Ilma alkoi olla ominainen näille seuduille, kuiva ja kuuma.

Yöpymispaikaksemme valitsimme KOA-alueen Blythe-nimisestä paikasta. Viivyimme täällä pari yötä, kun pesimme pyykkiä ja aloimme valmistella Majestecista luopumista. Camping-alue oli joen rannalla, josta pumpattiin vettä kasvien ja ruohon kasteluun. Niinpä paikka oli mitä viihtyisin ja vihertävä keskellä autiomaata. Aavikkotuuli puhalteli puuskaisesti eikä grillaamisesta tahtonut tulla oikein mitään. Iltapimeällä lepakot hyökkäilivät valopylväiden kohdalla. Tämä olikin sitten vihoviimeinen yöpyminen Kaliforniassa tällä erää. Tätä osavaltiota näimme aika monelta kantilta. Se on pinta-alaltaan 3. suurin ja asukasluvultaan suurin USAn osavaltion, jossa on vähän alle 40 miljoonaa asukasta.

ARIZONA

Oli aika siirtyä Arizonan puolelle, josta päällimmäiseksi jäi mieleen hiekanväri. Ihan kuin muuta väriä ei maailmassa olisikaan. Toisaalta sen ymmärtää, kun joka puolella on hiekka-autiomaata, jossa hiekanväri on vallitseva. Ohitimme Arizonan pääkaupungin Phoenixin yli 3 miljoonan asukkaan metropolialueen. Tullessamme alkukesästä USAan Arizona oli uutisissa vähän väliä uuden ja tiukemman meksikolaisia maahanmuuttajia koskevan lain takia. Meidän silmiin lain soveltaminen käytännössä tarkoitti poliisiautojen runsautta ja paljon tielle pysäytettyjä autoja tarkastusta varten. Laittomia maahanmuuttajia on varmaan kyllä ennenkin yritetty saada kiinni.

Matkan varrella olemme ymmärtäneet, että monet pohjoisen camping-alueen pitäjät ja myös muut 'pakenevat' talvea Arizonan lämpöön. Kävimme tutustumassa yhteen aivan uudenoloiseen alueeseen, jossa talvipakolaiset (= snow birds) viettävät talvea. Alueella oli kaikki palvelut postia ja kirjastoa myöten sekä tietysti täysimittainen golfkenttä. Yhden yön veloitus ankealla asfaltilla oli mielestämme kohtuuton, joten jatkoimme matkaamme. Alue panosti enemmän pitkään viihtyviin asiakkaisiin. Yövyimme sitten aikanaan Bensonin kaupungin tuntumassa perin arizonalaisessa maisemassa kaktusten keskellä.

Seuraavana päivänä huomasimme kyltin Chiricahuan kansallispuistosta. Taas tuli vuosipassille käyttöä, kun päätimme poiketa sinne. Lähdimme siis pois Highway 10:ltä ja ajelimme todella pientä ja mutkaista maalaistietä. Keskellä ei-mitään oli erikoisennäköinen hautausmaa, jolle poikkesimme. Yritimme tömistellä jalkoja karkottaaksemme epämiellyttäviä luikertelijoita. Näimme eriskummallisen puna-mustasiipisen perhosen ja heinäsirkan välimuodon, joka hyppiessään räpytteli kauniita siipiään. Haudat olivat erikoisia ja toinen toisistaan poikkeavia. Joillekin haudoille oli vain kasattu kiviröykkiö ja pystytetty risti. 

Chiricahuan kansallispuistoon tullessamme portilla oli esittely Ericksonin ruotsalaisperheestä, jotka olivat tulleet uudisasukkaina puiston alueelle vuonna 1888 ja perheen vanhin tytär miehineen oli aloittanut majatalon pitämisen siellä. He rakensivat polkuja ja ratsastusreittejä kivi-ihmemaahan. Edelleenkin ihmiset tuovat hevosensa peräkärryissä tänne ja lähtevät ratsastamaan. Tänä päivänä majatalo on museona.

Kansallispuisto on saanut nimensä chiricahua-apassien mukaan, jotka elelivät näiden omituisten kivimuodostelmien juurella ja taistelivat elintilastaan jo 1500-luvulla tulleita espanjalaisia vastaan aina 1800-luvun lopun uudisraivaajia vastaan. Lopulta apassit antautuivat vuonna 1886 ja siirtyivät elämään reservaatteihin Oklahomaan ja Uuteen Meksikoon. Kuuluisin intiaanipäällikkö lienee Geronimo (1829-1909), joka aiheutti kauhua vastustajissaan eikä meinannut millään alistua reservaattiin. Joutuipa jopa vankilaankin sen takia. Vanhalla iällä Geronimosta tuli suorastaan matkailunähtävyys. Hän ei kuitenkaan koskaan päässyt palaamaan synnyinseudulleen.

Chiricahuan erikoisuus ovat ihmeelliset kivimuodostelmat, jotka ovat syntyneet kymmeniä miljoonia vuosia sitten ja joita eroosio muuttaa koko ajan. Kuvat kertovat taas parhaiten asian:

Palasimme takaisin Highway 10:lle Willcoxin kaupunkiin, jonka laidalla valmistauduttiin karjahuutokauppaan. Arkansasin tieosuudesta voisi sanoa suora, suorempi, suorin - ei mäkiä, vähän väliä varoituksia hiekkatuulesta. Sää oli vaihtelevaa, välillä satoi hetken ja kohta taas paistoi aurinko. Arizona on USAn 6. suurin osavaltio pinta-alaltaan, mutta asukkaita vain vajaat 7 miljoonaa.

USA, KALIFORNIA, LOS ANGELES 14.-18.10.2010

Matka Las Vegasista Los Angelesiin on reilut 400 kilometriä. Matkalla päätimme, ettemme hakeudu millekään camping-alueelle Los Angelesissa, vaan varaamme motellihuoneen ja vuokraamme auton. Kulkeminen helpottui matkan osalta ja muutenkin, kun pikkuautolla pääsi joka paikkaan. Matkailuauto asettaa omat vaatimuksensa suurkaupungissa tai päinvastoin. Varasimme hotellin 40 kilometriä pitkän Sunset Boulevardin varrelta. Näin säästimme aikaa ja ajokilometrejä. Majestic jäi motellin pihaan parkkiin. Uni tuli silmään hakematta. Anne heräsi keskellä yötä johonkin, mikä kuulosti ja tuntui maanjäristykseltä – sänkykin tärisi. Aikansa hiljaisuutta kuunneltuaan Arin ja Anun nukkuessa sikeästi Anne päätti saada unenpäästä kiinni ja tarkistaa aamulla, ovatko seinällä olevat taulut vinossa. Taulut olivat aamulla suorassa eivätkä Anu ja Ari olleet kuulleet mitään. Aamupalalla huomasimme aivan motellin nurkalla lyhtypylvääseen törmänneen romuksi menneen auton. Sateisessa kelissä auto oli ilmeisesti karannut kuljettajan käsistä. Kuin ihmeen kaupalla kuljettaja oli selvinnyt kolarista ehjin nahoin. Tämä kolari oli varmaan aiheuttanut sen metelin, mihin Anne havahtui ja samassa rytäkässä Ari oli ilmeisesti kääntänyt kylkeä, mikä tuntui tärinältä. Kai sitä on alitajuisesti varuillaan maanjäristyksen varalta.
 

 

Päätimme pyhittää perjantaipäivän Universal Studioille. Kutsuimme ostamiamme lippuja 'kiilauslipuiksi', sillä niillä pääsi jonon ohi ja yleensä parhaille paikoille. Se oli kannattava sijoitus, sillä yksi päivä ei muuten olisi riittänyt mihinkään.

 

Paikka on sekä toimiva elokuvastudio että huvipuisto ja sen lisäksi siihen kuuluu ns. City Walk kauppoineen, ravintoloineen ja elokuvateattereineen. Menimme ensimmäiseksi junalla tapahtuvalle studiokierrokselle. Kierros oli vaikuttava; tutustuimme 3-ulotteisesti King Kongin voimaan hänen luolassaan ja jouduimme keskelle katastrofia maanalaisella metroasemalla, näimme NCSI-tv-sarjan käynnissä olevan kuvauksen ja miten tulva valtaa pienen meksikolaisen kylän. 

Vierailimme vielä Täydellisten naisten kotikadulla. 

Näimme/koimme Terminaattoria 4D:nä, jossa vähempikin melutaso olisi riittänyt. Arnold Schwartzenegger ei viimemetreillä olevasta kuvernöörin virastaan ollut kerinnyt esittämään pääosaa. Tästä 4D-esityksestä tuli sellainen tulevaisuuden näkymä, että teatteri ja elokuva sekoittuvat keskenään. Ehkä tulevaisuudessa on tavallisia elokuvia ja teattereita ja sitten vielä 4D-paikkoja.

 
Suurin osa erikoistehosteista tehdään tietokoneanimaatioiden avulla – kaikkea sillä digi- ja tietokonetekniikalla saadaankin aikaan. Toki tarvitaan elokuviin vielä ihmisiäkin ja heidän kaksoisolentojaan, stuntteja. Pääsimme seuraamaan vauhdikasta ja erilaisia tehosteita täynnä olevaa action-draamaa, jossa ajoitus oli kaiken a ja o. Päälle päätteeksi iso lentokone lensi läpi seinän meitä katsojia kohti… Anne ounasteli, että ainakin toimintaelokuvista saattaa taas vähäksi aikaa hävitä hohto. Huvipuisto oli vielä kokonaan tutustumatta ja Kauhujen talo oli ensimmäinen kohteemme. Siellä tehtiin johonkin talk-showhun Halloween-kuvausta ja meitäkin pyydettiin mukaan, oikein allekirjoitimme kuvaussopimuksen. Jostain syystä tämä kuvaussessio sotki koko Kauhujen talon aikataulun, joka muuttui koko ajan. Siirryimme mattimeikäläisten jonoon päästäksemme kokemaan talon kauhut. Kyllä siellä säikky olo tuli ja hiuksiin ja kasvoihin tarttuneet 'hämähäkinseitit' ehkä inhottavimpina jäivät mieleen. Halloweenia odotellessa Universal Studioiden tietty alue muuttui kauhujen yöksi iltapimeällä.
 

Kävimme kaikissa huikeissa vuoristoratatyyppisissä laitteissa ja viimeisenä aivan ihastuttavassa Simpson Ridessa. Hyppäsimme kiitävällä vauhdilla suoraan Simpsoneiden piirrettyyn maailmaan. Vieläkään emme tiedä, pysyimmekö paikoillamme koko ajan vai miten korkealla sarjakuvamaailmassa junan kyydissä oikein kiidimme tai lensimme. Kerrassaan elämysten elämys! Kuka näitä juttuja oikein keksii?

Päivä taas yhdessä epätodellisessa paikassa alkoi kallistua iltaan. Kävelimme vielä City Walkilla ja kävimme siellä syömässä herkulliset ribsit kuulussa Tony Roma'sissa. 

 
Kaikista sääennusteista huolimatta lämpötila pysytteli koko päivän viileän puolella ja iltaa kohden muuttui suorastaan kylmäksi. Universal Studios sijaitsee korkealla mäellä, josta on upeat näkymät Los Angelesiin. Korkealla mäellä kävi viileä tuuli ja meillä oli aika niukasti vaatetta mukana. Ari joutui satsaamaan uuteen pusakkaan tällä reissulla. Kuuma suihku viileän päivän päälle ja lämmin vuode veivät meidät taas hetkessä untenmaille.

Los Angelesissa muuten mainostettiin kovasti Jackass 3D-elokuvaa, joka sai ensi-iltansa 15.10.2010. Sunnuntaina kerrottiin uutisissa, että elokuva rikkoi ensi-iltanaan 50 miljoonan dollarin rajan, mikä on pitkään aikaan ennätys. Duudsoneillekin taisi aueta Hollywoodin dollarivirrat siinä samalla. Täällä elokuvia mitataan lipputuloilla, Suomessa katsojilla.

Viehättävällä Farmers Marketilla oli aika hiljaista ehkä aikaisesta lauantai-aamusta johtuen. Alue on kauniisti restauroitu ja erittäin siisteissä torikioskeissa oli tarjolla vaikka minkälaisia herkkuja.  

Vuoren seinämässä olevan Hollywood-kyltin ikuistaminen mielellään itse mukana kuvassa on Los Angelesin käynnin must-juttuja. Observatorionmäeltä olisi ollut parhaat kuvauspaikat. Sää vain teki meille tepposet. Sankka sumu peitti koko vuorenrinteen, missä kyltti on. Ajelimme Beverly Hillsiin Rodeo Drivelle, missä Hollywoodin kuuluisuudet käyvät shoppailemassa ja kiertelimme heidän asuinaluettaan. Mitä enemmän paparazzien jahtaama, sitä tiheämpi ja korkeampi aita reunustaa kuuluisuuksien taloja esimerkkinä Beckhamit. Angelina Jolie ja Brad Pitt asuvat suuren rautaportin takana. Alueella on myös bunkkerimainen kerrostalo, johon kuuluisuuksien on hyvä piiloutua ja olla omissa oloissaan. Joka puolella asuinaluetta hääri meksikolaissyntyisiä puutarhureita. Vauraiden ihmisten talot ja pihat olivat tietenkin tiptop-kunnossa ja ilo silmälle.

Ajoimme vielä Long Beachiin katsomaan museoitua ja hotellina toimivaa RMS Queen Mary –laivaa, joka liikennöi pohjoisella Atlantilla vuosina 1936-67. Menneen maailman tuulahdus tuli vastaan astuessamme laivaan. Toisessa maailmansodassa laivalla oli rooli joukkojen kuljetusaluksena. Osallistuimme opaskierrokselle, joka tutustutti meitä laivan uumeniin ja siellä viihtyviin haamuihin – taas yksi kauhukierros, joka alkoi jo riittää Annelle. Jostain syystä amerikkalaiset rakastavat kauhujuttuja. Queen Marynkin satama-alueelle oli rakennettu valtava Halloween-alue, Dark Harbor (Pimeä satama).

Päivän päätteeksi Hollywoodin Walk of Famelle etsimään Kiinalaisen teatterin edestä suosikkitähden käden- ja jalanjälkiä tai jalkakäytävältä tähtikuvioon kaiverrettua nimeä, mikä onkin sitten jo paljon vaikeampi tehtävä ihmisruuhkassa. Tähtiä on kaiken kaikkiaan 2000 kappaletta. Ensimmäinen tähti sijoitettiin paikalleen vuonna 1960. Astelimme Oscar-gaalasta tunnetun Kodak-teatterin portaita. Portaikon pylväisiin on kiinnitetty Oscarin voittaneiden elokuvien nimet ja vuosiluvut, tilaa on vielä.

 

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Sunnuntaina oli käsillä Anun viimeinen lomapäivä. Ohjelmassa oli tavaroiden pakkaus, kävimmepä vielä Marilyn Monroen vaatimattomalla haudallakin, jonne ihailijat edelleenkin tuovat kukkia ja kirjeitä. Beverly Hillsin sunnuntaista liikennettä sotki pahemman kerran AIDS-kävelytapahtuma, johon osallistui 30.000 kävelijää. Teimme vielä muutamat pikaiset ostokset ja suuntasimme lentokentälle ollaksemme hyvissä ajoin, kun liikenteestä ei koskaan tiedä.

Vaikka yhteinen aikamme Anun kanssa oli hyvin viihdepitoinen, tärkeintä oli kuitenkin yhdessäolo ja jutusteleminen. Edellinen loma vierähti Castron veljesten kommunistisessa Kuubassa. Millainen mahtaakaan olla seuraava loma? Hyvästelyihin ei vaan tahdo tottua.


Maanantaina palautimme vuokra-auton ja jatkoimme matkaa kahdestaan Arizonan suuntaan.

USA, NEVADA, LAS VEGAS 10.-14.10.2010

Matkalla Las Vegasiin Anu pääsi näkemään todellista Nevadaa, satoja kilometrejä heinää tai kaktuksia kasvavaa hiekka-aavikkoa. Lämpötila nousi koko ajan, mikä tuntui mukavalta viileän San Fransiscon jälkeen. Joku amerikkalainen sanoi meille tässä eräänä päivänä, ettei ole koskaan kokenut niin kylmää talvea kuin kesän San Franciscossa. No, hän oli varmaan joltain lämpimältä alueelta kotoisin. Nevadan karua maastoa ja vallitsevaa tuulta on yritetty käyttää hyödyksi pystyttämällä laajoja tuulienergiapuistoja. Liikenne monikaistaisilla suorilla teillä oli vilkasta molempiin suuntiin. Las Vegasin neonvaloviidakko näkyi pitkälle lähestyessämme hämärtyvässä illassa leiripaikkaamme. Aivan uskomatonta, että RV-alue voi sijaita ihan Las Vegasin pääkadun, The Strip, tuntumassa. Alueella oli mukavan kokoinen uima-allas ja poreallas, joissa oli kiva käydä lekottelemassa.

Las Vegas on aikuisten Disneyland, jossa saa aikansa kulumaan, vaikkei panisi kasinoilla likoon senttiäkään. Kasinot ovat toinen toistaan mielikuvituksellisimpia, vain taivas on ollut kattona niiden suunnittelijoilla. Niissä on paljon merkkiliikkeitä, ravintoloita ja nimenmukaisia erikoisuuksia kuten MGM-kasinolla elävät leijonat. Erilaisia huvipuistolaitteita on yhdellä sun toisella kasinolla. Niistä ehkä hurjimmat näimme Stratosphere-kasinon tornin katolla 277 metrin korkeudessa; 'juna', joka tulee yli katonrajan niin, että alla on pelkkää tyhjää tai tornin katolla oleva karuselli, joka pyörii tyhjän päällä. Kävimme tornissa iltapimeällä ja alhaalla näkyivät vain Las Vegasin valot – huikeat näköalat. Ihan vatsanpohjasta otti pelkkä junan ja karusellin katsominen päämme yläpuolella. Eivät ne korkean paikan huvitukset siihen loppuneet. Stratosphere-tornista olisi voinut myös hypätä liinojen varassa maahan. Vaikea sanoa, mikä näistä oli hirvittävin.

 
Outletit ovat ihan oma lukunsa Las Vegasissa. Anu ja Anne pyhittivät yhden päivän pelkälle shoppailulle ja silti tuli lopuksi vähän kiire. Premium Outlet oli ainakin nimensä veroinen hintojen suhteen. Anukin sai hommattua viidet merkkifarkut hinnalla, millä Suomessa niitä olisi saanut yhdet vaivaiset. Ei ihme, että osteluinto kasvoi kasvamistaan. Olemme jonkinmoisia CSI-faneja ja MGM-kasino tarjoaa tilaisuutta leikkiä hetken aikaa CSI-tutkijaa. Päätimme, että menemme kaikkine kasseinemme suoraan CSI-rikostutkimuksiin, jotta meillä olisi riittävästi aikaa ratkaista kaksi murhaa. Jälkeenpäin ajatellen se oli viisas ratkaisu, sillä paneuduimme murhatutkimuksiin vähintään yhtä intensiivisesti kuin tv-sarjan päähenkilöt. Itse Gil Crissom kehotti: 'Anna johtolankojen kertoa!' Ei siis oikopäätä keksimään murhaajaa. Kaikkien tutkintavaiheiden jälkeen meillä oli luovuttaa täydelliset raportit kahdesta rikostapauksesta. Saimme Crissomilta kehut hyvin tehdystä työstä ja hänen allekirjoittamansa todistukset. Aria ei niinkään shoppailut tai CSI kiinnostaneet, vaan hän osallistui WPT-satelliitteihin ihan mukavalla menestyksellä, vaikkei lopputurnaukseen päässytkään.
 

 
Anun suosikkiautoksi jo vaihto-oppilasvuosilta on jäänyt Ford Mustang Convertible (avoauto). Yhtenä päivänä Ari vuokrasi tulipunaisen Mustangin Anulle, joka ajelutti meitä Hoover Damille ja Lake Meadille. Samalla reissulla näimme, miten tavalliset ihmiset asuvat Las Vegasissa. Hoover Dam-pato on tuttu monista elokuvista mm. useista James Bondeista. Presidentti Hoover aloitti suuren talouslaman aikana 1930-luvulla padon rakentamisen taatakseen ihmisille työtä ja varmistaakseen vesi- ja voimalahuollon Nevadaan ja jopa Kaliforniaan asti. Pato täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja sen päällä oleva silta yhdistää Nevadan ja Arizonan osavaltiot. Uusi padon ohittava silta näytti olevan valmis, mutta ei vielä ollut käytössä. New Yorkin 911-terrori-iskun jälkeen Hoover Damilla on oltu varpaillaan vastaavasta. Pato on massiivinen betonirakennelma, jonka kokoa on vaikea vangita kuviin. Se on reilut 220 metriä korkea ja 379 metriä pitkä. Colorado-joki tuo vettä padolle, minkä seurauksena Mead-järvi on syntynyt. Järven pinta on laskenut huolestuttavasti viimeisten vuosien aikana. Anne ja Ari kävivät padolla kolmisen vuotta sitten ja järven pinta oli nyt laskenut saman verran lisää. Vakava kuivuus on vaivannut aluetta jo useamman vuoden. Anu ajeli tottuneesti Mustangilla, kävimme Arizonan puolella ja Mead-järven rannalla lounaalla. Helteinen, oikeastaan kuuma sää suosi avoautoilua.

Jos Las Vegasiin tullaan, on siellä nähtävä show tai musikaali. Täällä on mahdollisuus nähdä tunnettuja maailmantähtiä livenä (Cher, Elton John, Celine Dion ym.) tai sitten laadukkaita musikaaleja. Kuten New Yorkissa täälläkin saa saman illan esityksiin lippuja jopa puoleen hintaan. Valitsimme Lion King (Leijonakuningas) –musikaalin, jonne Ari kävi ostamassa liput KOA-alueen vieressä olevasta Circus Circus-kasinosta. Musikaalia esitettiin Mandalay Bay-kasinon teatterissa toisella puolella kaupunkia. Esitys oli kerrassaan viehättävä ja hurmaava. Puvustaja ja koreografi olivat saaneet käyttää koko luovuutensa eläinhahmojen asuihin ja liikkeisiin. Niissä oli onnistuttu loistavasti. Esiintyjät lauloivat ja tanssivat todella taidokkaasti. Musikaalin jälkeen jäi hyvä mieli ja ihmetys, miten upea visuaalinen kokonaisuus tuli nähdyksi. Kotimatkalla RV:lle kiertelimme vielä katselemassa kasinoita ja niiden tarjontaa ihmetellen, mitä vielä voidaankaan keksiä.

Vallitseva talouslama on tehnyt tepposiaan myös Las Vegasissa. Pelaaminen on vähentynyt kymmeniä prosentteja ja näimme ainakin yhden valtavan kasinorakennuksen, joka oli jätetty puolivalmiiseen vaiheeseen ja rakennustyöt lopetettu. Monta tyhjää tonttia odottaa parempia kasinoaikoja. Las Vegasin historia ei ole kovin pitkä. Hooverin padon rakentamisen aikoihin Las Vegasin asukasluku kasvoi. Samoihin aikoihin uhkapeli laillistettiin Nevadassa ja ensimmäinen kasino avasi ovensa vuonna 1931. Mafian ote kasinoissa vahvistui 1940-luvulla ja valtakausi jatkui aina 1960-luvulle asti, jolloin miljardööri Howard Hughes osti monta kasinoa. 1970-luvulla mafia väistyi ainakin osittain, mutta Hughesin kasinobisnekset tuottivat tappiota ja hän luopui niistä. Uusi tilaisuus koitti mafialle, mutta vain hetkeksi, sillä FBI puuttui asiaan heikentäen mafian valtaa. Vielä nykyäänkin FBI:lla taitaa kuitenkin olla jonkinmoinen epäilys mafian olemassaolosta kulisseissa. Pelivaihdollisesti vain Kiinan Macao on ohittanut Las Vegasin. Silti Vegasin maine maailman viihdekaupunkina on säilynyt, eikä suotta. Kaupungissa asuu noin 600.000 ihmistä ja koko metropolialueella vajaat 2 miljoonaa ihmistä. Nevada on USAn 7. suurin osavaltio, mutta asukkaita kaikkiaan vain n. 2,5 miljoonaa. Osavaltion pääkaupunki ei ole Las Vegas, vaan toinen pelikaupunki, aika paljon pienempi sellainen, Carson City.

KALIFORNIA, LOS ANGELES – SAN FRANCISCO 7.-10.10.2010

Lähdimme Pomonasta hyvissä ajoin LAXin lentokentälle, sillä liikenteestä ei koskaan tiedä ja jos oikein huonosti sattuu, ruuhkassa saattaa kulua tunteja. Meidän oli myös löydettävä asuntoautolle parkkipaikka jostain muualta kuin lentokentältä. Lentokentän kaukoparkista oli bussiyhteys terminaaleille, joten RV:n pysäköiminen ei olisi voinut paremmin sattua. Anun lennon saapumisaika vaihtui jatkuvasti 5-10 minuuttia johonkin suuntaan, mutta lopulta lento oli ehkä 20 minuuttia myöhässä. Maahantulomuodollisuuksien läpäiseminen vei oman aikansa, mutta kohta sieltä ilmestyi tuttu, hymyilevä tytär. Jälleennäkeminen oli tietysti iloinen ja tunteikas. 

Pitkän lentomatkan jälkeen Anu pääsi heti kokemaan RV-elämää, kun lähdimme etsimään seuraavan yön leiripaikkaa. Matkalla meillä oli hyvä tilaisuus vaihtaa päällimmäiset kuulumiset. Yöpaikka löytyi Malibusta korkealta mäeltä, josta oli hienot näkymät kauas Tyynelle merelle.

Anun saapumisen kunniaksi poksautimme kuohujuomapullon, teimme ruokaa ja tietysti juttelimme. Sitten Anu jakoi erilaisia tuliaisia ja lahjoja, joita hänellä oli iso matkakassi puolillaan. Tuhannet kiitokset kaikille muistamisista! Paketteja availlaan sitten oikeina päivinä, ilmeisesti Panamassa. Suomenkielinen luettava on aina tervetullutta, vaikka tuojalle lisäpainoa. Nukkumaan emme olisi malttaneet käydä, päätimme kuitenkin vetäytyä yöpuulle. Anulla oli pitkä lentomatka takana ja aikaerokin teki oman tehtävänsä.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli helppo jatkaa matkaa, ettei asuntoautoilun totuus unohtuisi: 'On The Road Again!' (Matkaan taas!) – niin kuin laulussa sanotaan. Ihailimme vielä aamun valkeudessa Malibun maisemia ennen kuin starttasimme. Suuntamme oli pohjoiseen San Franciscoon, maisemissa, joissa Tyyni meri, pellot ja kaupungit vuorottelivat. Paprikatkin näyttivät kypsyneen, kun näimme niitä rekkakuormittain. Illan jo hämärtyessä löysimme tiemme San Francisco Giantsien kotistadionin vieressä olevalle camping-alueelle Candlestickin kaupunginosassa. 

Pitkähkön ajopäivän päätteeksi ruuan ja suihkun jälkeen uni taas maittoi. Leirialueelta oli bussikuljetus San Franciscon keskustaan, jonne suunnistimme seuraavana aamuna. Sen päivän aikana näimme kaupunkia vähän joka kantilta. 

 Ihmisiä oli valtavasti liikkeellä. Syykin selvisi; oli Columbus Day-viikonloppu ja USAn ilmavoimien Blue Angels –taitolentoesitys San Franciscon lahden yllä. 

  
Emme esimerkiksi päässeet ollenkaan kuuluisalle vankilasaarelle Alcatraziin, sillä seuraavat saatavilla olevat liput olivat vasta kahden päivän päässä. Kaikki paikat pullistelivat ihmisistä, mikä antoi oivan tilaisuuden kaiken maailman katutaiteilijoille tienata rahaa. Ihmismäärää lisäsi Giantsien sunnuntainen baseball-kotiottelu Philadelphiaa vastaan. Suuret määrät philadelphialaisfaneja oli saapunut hyvissä ajoin paikalle. Laiturialue (Fisherman's Wharf/Pier 39) oli tietenkin kaikkein suosituinta. 

  
Niin täyttä ei siellä kuitenkaan ollut, ettemmekö olisi saaneet pöytää kalaravintolasta. Aivan aitiopaikalta pystyimme seuraamaan Blue Angelsien uskomattomia kuvioita taivaalla samalla, kun nautiskelimme maukasta kalalounasta.

Columbus Dayta vietetään Amerikan löytymisen kunniaksi, kun Kristoffer Kolumbus saapui uuteen maailmaan 12.10.1492. Päivää on vietetty USAssa jo 1700-luvun lopulta lähtien. Vuonna 1971 päivä liitettiin lokakuun toiseen maanantaihin, joten amerikkalaisilla on pitkä viikonloppu.

  

Olemme pitkin matkaa päässeet osallisiksi muiden asuntoautoilijoiden 'lahjoituksista'. Miten olemmekin sattuneet paikalle, kun jonkun loma on lopussa ja vuokrattu asuntoauto pitää palauttaa. Ruokaa, juomaa yms. arkipäivän tavaraa on jäänyt yli. Sitä on sitten tarjottu meille. Ihmiset eivät ymmärrettävästi halua heittää varsinkaan ruokaa roskiin. Olemme ottaneet kaiken kiitollisina vastaan. Viimeksi Los Angelesin Pomonassa meille tuotiin oikein kahdesta autosta erilaisia lihoja ym. ja nyt sitten tanskalaiset asuntoautoilijat täällä San Franciscossa kantoivat meille laatikollisen olutta, polttopuita ja erilaista syötävää. Pakkasessamme oli nyt ainakin viikon ruuat.

Jyrkkämäkinen San Francisco on monella tapaa kaunis ja värikäs kaupunki, jossa asuu yli 800.000 ihmistä, koko metropolialue mukaan luettuna asukkaita on kymmenkertainen määrä. Parhaiten kaupunki tunnettaneen punertavasta Golden Gate-sillastaan, raitiovaunuistaan ja Alcatrazin vankilasaaresta, (The Rock), jolla mm. mafiapomot Al Caponea myöten kärsivät rangaistuksiaan. 

Kaupunki oli 1960-luvun hippiliikkeen keskus ja sen Castro-kaupunginosaan sijoittuu Harvey Milkin elämä 1970-luvulta. Emme tienneet koko Harvey Milkistä mitään, ennen kuin parisen vuotta sitten näimme hänestä kertovan dokumentin ja elokuvan, jossa pääosan esitti Sean Penn Oscar-palkinnon veroisesti. Sen sijaan kaikki meidän ikäiset tuntevat kukkaisajan laulun 'If you're going to San Francisco'. 

San Francisco on hyvin herkkää maanjäristysaluetta. Vuonna 1906 järistys tuhosi melkein koko kaupungin ja vuonna 1989 sattuneen maanjäristyksen jälkeen Pier 39:lle ilmestyi merileijonia, jotka viihtyvät siellä edelleenkin. Ponttoneilla kävi kova ääntely ja vähän väliä joku yritti ängetä vedestä jo täydelle ponttonille. Merileijonat tykkäävät löhöillä kuin sillit suolassa.