PANAMA, SHELTER BAY MARINA 28.2.-5.3.2011

Olemme olleet Panamassa niin kauan, että päätimme ostaa itsellemme matkamuiston, kuna-intiaanien käsityön, molan. Molakäsitöissä kangaskerroksia asetetaan päällekkäin. Kangaskerroksia leikataan lintu- ja kasviaiheisiksi kuvioiksi. Leikatut reunat käännetään ja ommellaan käsin. Näin eriväriset allekkain asetellut kankaat tulevat esiin ja muodostavat kuvioita. Kuvioaiheet ovat samoja, joilla kunat maalasivat ihonsa ennen eurooppalaisten tuloa heidän asuma-alueilleen Panaman kanavan tienoille. Kuna-intiaanit ovat kotoisin San Blas -saarilta, jotka sijaitsevat Panaman Atlantin puoleisella rannikolla. Mola on kuna-intiaanien sana, joka tarkoittaa kuna-naisten puseroa. Se on koristeltu etu- ja takapuolelta edellä mainituilla käsitöillä.

Varaosien kuumeinen odottelu väritti koko viikkoa ja loppuviikosta saimmekin 2 pakettia. Toisen sisältö vastasi tilaustamme ja osia verratessamme purettuihin totesimme osien olevan oikeita. Sen sijaan toisen lähetyksen osat eivät olleet purettujen osien kanssa samanlaisia. Tästä seuraa uusi toimitus. Koko edellisviikon Espanjassa harhaillut paketti on saatu tällä viikolla matkaan ja paketti on odotettavissa viikonlopun aikana Panama Cityyn, tosin lunastus on aikaisintaan ensimmäisenä arkipäivänä. Kävimme kaikissa kolmessa paikallisessa kuriirifirmassa puhumassa etukäteen, että meille on tulossa kiireellisiä lähetyksiä. Se kyllä auttoi siinä mielessä, että pystymme noutamaan paketit itse ja näin säästämään aikaa. Espanjasta tuleva paketti on vähän hankalampi tapaus, sillä joudumme menemään Panama Cityyn ja tullaamaan sen itse. Teemme senkin mielellämme, jotta jouduttaisimme varaosien saamista.

Shelter Bayhin suuntautuva autoliikenne kulkee Panaman kanavan ehdoilla. Moneen kertaan mainitut Gatún-sulut täytyy ylittää matkalla. Vuokra-autolla liikkuessamme olemme nimenomaan illansuussa ja illalla joutuneet odottelemaan parikin tuntia pääsyä sulkujen yli. Ihan kuin kiusantekona kanavan liikennevalojen hoitaja saattaa päästää vain toisen puolen liikenteen jopa kaksikin kertaa peräkkäin. Siinä vaiheessa suhteellisen rauhalliset panamalaiset alkavat osoittaa mieltään soittamalla äänimerkkejä. Ruuhka-aikaan useita, aseet vyöllä olevia kanavaviranomaisia on ohjaamassa liikennettä ja ehkä rauhoittamassa samalla mielialoja. Panaman kanava on valtiolle rahasampo ja uutta kanavan laajennusta tehdään vimmatulla vauhdilla. Saa nähdä, miten käy tulevaisuudessa, kun Kiina ja Kolumbia suunnittelevat Atlantilta Tyynelle merelle ulottuvaa rautatietä. Siitä Panaman kanava saa todellisen kilpailijan ja joutuu varmaan puntaroimaan kilpailukykyään aivan uudelta pohjalta.

Täältä Shelter Baystä lähtiessämme aamuisin ajelemme kuin 3D-elokuvan tunnelmissa, sillä keltaisia perhosia lentelee sakeana parvena. Emme ole ikinä nähneet niin paljon perhosia. 

Päivittäiset havainnot iguaaneista kertovat myös omalta osaltaan elävämme Panaman kevättä. Iguaanin liha on kuulemma herkullista. Sitä ei kuitenkaan ole saatavana ravintoloiden ruokalistoilla. Yhdellä iltalenkillämme edessämme tietä ylitti valtavankokoinen koppakuoriainen. Kauempaa se näytti ihan taskuravulta lähinnä kokonsa puolesta. Jotain mittasuhdetta saadaksemme Ari pani 44-numeroisen lenkkarin koppiksen viereen, kun otimme kuvan. Isot vihreät papukaijat ovat nyt myös aktiivisimmillaan.

Teimme Mailan ja Heikin kanssa vaihtokauppaa perinteisistä kirjoista. Niitä on nyt lueskeltu ajankuluksi, e-kirjoja on latailtu ja luettu sekä tietysti netistä on luettu kotimaisia iltapäivälehtiä, uutisia ja Hesarin digilehteä. Aika hyvin olemme perillä tämän päivän puheenaiheista Suomessa. Kyllä sitä 'painomustetta' tuhlataan niin turhalta tuntuviin aiheisiin ja uutisiin. Kait sitä hömppää pitää olla – ja paljon.

Ari uusi vuokra-auton sopimuksen edellisenä perjantaina. Maanantaina juuri ollessamme yhdessä kuriirifirmassa hoitamassa näitä varaosalähetysten asioita, Arin kännykkä soi, vuokrafirmasta soitettiin, että käytössämme oleva auto täytyy katsastaa – ei mitenkään 'mañana', vaan heti. Olimme aivan ymmällämme, miten perjantaina ei tiedetty, että katsastuksen on tapahduttava viimeistään seuraavana maanantaina. Tämä kuvaa hyvin täkäläistä mentaliteettia, ei katsota yhtään nenää pidemmälle. Niinpä sitten kiirehdimme vuokrafirmaan ja sieltä edelleen katsastukseen. Meille kerrottiin, että kuljettaja voidaan jopa pidättää, jos hän ajelee katsastamattomalla autolla. Katsastus oli ihan oma kokemuksensa. Saimme istua autossa sisällä ja pitää sen käynnissä katsastuksen ajan, että ilmastointi toimii. Sitten yksi mies kohdisti paksun kaapelin päässä olevan kameran autoon päin. Valohoitoa vastannut videokatsastus kesti tuskin viittä minuuttia kauempaa. Katsastuksessa tarkistettiin auton väri ja rekisterikilpi, asia oli sillä selvä. Meidän oli hyvä jatkaa matkaa täysin sileillä renkailla ja jarruilla, joista aika ajoin kuului ikävää ääntä, kun metalli hankasi metallia. Pääasia, että auto oli katsastettu ajallaan.

Iridiumin sähköpostiasiaa koskevat tietokonekonfiguraatiot annettiin paikallisen it-alan perhefirman hoitoon. Anne teki suklaakääretortun Arin nimppareiden kunniaksi. Kylläpä se maistuikin pitkästä aikaa hyvältä. Meidän naapurit täällä laiturissa vaihtuvat tiuhaan. Nyt viereemme saapui Hallberg Rassy 43 sluuppi amerikkalaismiehistöineen. He kutsuivat meidät drinkeille yhtenä iltana. Miehistöön kuului isä ja poika sekä veneen entinen omistaja, joka oli purjehtinut paljon myös Euroopan vesillä. Seuraavana päivänä hekin sitten jo suuntasivat kanavalle. Saatamme hyvinkin nähdä veneen kipparia poikineen vielä Tyynen meren puolella.

PANAMA, SHELTER BAY MARINA 21.-27.2.2011

Sunnuntaina ajelimme Panaman kanavan varrella olevaan Gamboaan, jonne oli kuljettava aika räjähtäneessä kunnossa olevaa siltaa pitkin. Perillä täytyi ihmetellä, miten niin hienoon paikkaan johtaa noin huonossa kunnossa oleva, yksikaistainen silta. Gamboassa on hieno hotellialue, tietenkin runsaseläimistöinen sademetsä ja pieni marina, jonka rannassa näimme kymmeniä ruskeassa kanavavedessä kelluvia kilpikonnia ja upeita sinisensävyisiä lintuja. Alueella saattaa nähdä iguaaneja, kaimaaneja, krokotiileja ja vaikka mitä eksoottisia eläimiä. Hotellialueella on paljon, restauroituja puutaloja, joista ainakin osa näytti olevan majoituskäytössä. Ne ovat aikanaan olleet kanavatyöntekijöiden ja USAn armeijan henkilökunnan asuntoja. Alue oli todella viehättävä, rauhallinen ja luonnonläheinen.

Aiemmin olemme maininneet huonokuntoisista Panaman teistä. Täällä Shelter Bayn tiellä on yksi paha monttukohta, jota puut varjostavat päivisin ja pimeällä sitä on vaikea havaita. Päätimme helpottaa omaa ajoamme ja ehkä muidenkin, etsimällä siihen oranssinvärisen kartion. Se on Panaman suosituin 'liikennemerkki', sillä vähän väliä jossain kaivetaan ja alue eristetään näillä kartioilla. Löysimme yksinäiseltä paikalta Panama Cityn tien varresta kartion, jonka sujautimme takakonttiin. Oman käden oikeudella siirsimme varoituskartion paikasta A paikkaan B. Päästyämme Shelter Bayn tielle Ari pysäytti kuoppapaikkaan ja laittoi kartion mielestään sopivaan paikkaan. Tuskin vuorokautta myöhemmin olimme taas liikkeellä ja oranssi kartio oli hävinnyt. Joku oli keksinyt sille parempaa käyttöä – itse asiassa sillä on kätevä varata itselleen vaikka parkkipaikka. 99%:in varmuudella sitä ei kukaan palauttanut omistajalleen.

Viikon pääaihe luonnollisesti on ollut tuskastuttava odottelu varaosien tarkasta toimitusajasta.Kahden viikon kuluttua kiireisestä kyselystämme saimme vihdoin suomalaiselta toimittajalta tarjouksen. Sieltä ei ollut kaikkia osia saatavana, joten Ari alkoi kuumeisesti etsiä netistä muita toimittajia ja löytyihän niitä. Alkoi näyttää siltä, että eri puolilta Eurooppaa saataisiin kasaan tarvitsemamme osat. Teimme tilaukset ja pyysimme toimitukset kuriirilähetyksinä.

Olemme tilanneet tänne Panamaan paljon Tyynen meren kirjallisuutta, johon pikkuhiljaa olemme alkaneet tutustua. Ajatukset ja mieli ovat jo kovasti siellä päin – todellisuus pitää meitä vielä täällä Shelter Bayssa. Marinassa tehdään kovasti erilaisia rakennushommia: yksi laituri lisää on tulossa, uudet suihku- ja WC-tilat ovat tekeillä, ravintolaan tehdään kasvojenkohotusta ja 'kauppa', venetarvikeliike ja fitness-huone ovat saaneet omat kylttinsä.

Öljyä kelluu marinaan aina sopivan tuulen mukana ja pahimmillaan sitä on ihan mustana mönjänä veneiden välissä. Marinassa ei juurikaan välitetä asiasta, onhan syyllinen tiedossa. Ihmeellistä, että sitä kaatunutta laivaa ei ole eristetty öljypuomein tai muutenkaan tehty mitään öljyn leviämisen estämiseksi. Sentään keltaiset valopoijut on laitettu, ettei kukaan törmää siihen pimeässä. Muuten tässä asiassa on välinpitämättömyys huipussaan. Jokainen veneilijä kärsii tietenkin nahoissaan, kun veneen vesirajaan kasautuu monen sentin öljykerros.

Laskiaisen läheisyys kalenterin mukaan vaikutti meidän ruokalistaan kuluneella viikolla. Anne leipoi pikkupullia ja voisilmäpullia. Vähän on tässä arveluttanut, alkaako leipomistaidot ruostua, kun pullanpaisto on jäänyt vähemmälle. Purkkiherneistä tehtiin hernekeittoa, joka syntyi suhteellisen nopeasti ja oli oikein maukasta. Jälkiruuaksi oli laskiaispullia.

Colónin hurjamaineinen ja surkea kaupunki on alkanut tulla meille tutuksi, kun melkein päivittäin käymme vuokra-autolla toimittamassa jotain asiaa. Yhtenä päivänä näimme risteilysatamassa Aida-risteilylaivan. Olemme tainneet mainita useammankin kerran nähneemme sen  Euroopan vesillä ja Karibialla.

 
Ari tilasi jo edellisellä viikolla marinan venetarvikeliikkeestä ankkuriketjua lisää 40 metriä, yhteispainoltaan 70 kg. Tällä viikolla saimme ketjun ja vedimme Seilin ketjuboksista loputkin 50 metriä ketjua laiturille. Ari hakkasi liitoskappaleen paikalleen. Merkitsimme ketjun kymmenen metrin välein punaisella ja keltaisella maalilla ja teimme vielä 'tuplakoodauksen' samanvärisillä nippusiteillä. Uskomme pärjäävämme 90 metrin ankkuriketjulla Tyynellä merellä.

Panama Cityssä tuli taas tällä viikolla käytyä ja ajoimme Puente de las Americas-sillan yli pari tuntia Tyynen meren puoleista Panamaa katsomaan Panamerican Hihgwayta pitkin. Onneksi menimme, sillä maisemat olivat kuin toisesta maasta. Ihmiset elävät siististi, juurikaan ei näkynyt roskia tienvarsilla ja pihoilla oli kauniita istutuksia. Tienvarsilla oli kaikenlaisia myyntikojuja. Mitään tällaista ei näe täällä Colónin alueella. Tavallinen colonlainen pukeutuu kyllä siististi, kulkee hauskasti maalatulla ja tuunatulla paikallisbussilla, heittää huoletta kaikki roskat ja juomapullot ulos auton ikkunasta. Täällä puhutaan paljon varastelusta ja ryöstelystä. Ilmeisesti sen takia Colónin alueella ei ole näitä tienvarren myyntikojujakaan. Tyynen meren puoleisella rannikolla on Costa Verde ja Costa Blanca. Niihin rakennetaan vimmatusti erilaisia loma-asuntoja ja hotelleja. Rannat onkin usein blokeerattu niin, että tavallisella kansalla on vain kapea kuja, mistä pääsee rannalle. Joka tapauksessa tämä puoli Panamaa oli miellyttävä tuttavuus aika ankean Colónin alueen jälkeen. Palasimme takaisin samaa reittiä ja ylitimme jälleen Puente de las Americas-sillan, jonka alitse olemme menneet jo pari kertaa ollessamme köysimiehinä.

Marinassa on paljon hollantilaisveneitä. Naapuriimmekin tuli Luna Azul-niminen purjevene. Ehkä reilun viikon verran marinassa viihdyttyään he päättivät lähteä Chagres-joelle, ennen kuin menevät Panaman kanavasta läpi. Chagres-joelle meno on suhteellisen vaativa, kun pitää huomioida vuorovesi ja kapeaa väylää ympäröivät riutat. Heidän kerrottuaan suunnitelmansa päätimme ajaa San Lorenzon linnoitukselle katsomaan ja ottamaan kuvia veneen saapumisesta joelle. Parin kymmenen minuutin odottelun jälkeen Luna Azul ilmestyi näkyviin ja kohta alkoi 'pujottelu' joelle. Näppäilimme kuvia ja vilkuttelimme Marionille ja Bertille. 

San Lorenzossa voi nähdä todella kummallisen mallisia linnunpesiä, ne muistuttavat ennemminkin oksalle roikkumaan pantuja koreja. Luna Azulin jälkeen naapuriimme tuli taas hollantilainen vene, hyvin riisutunnäköinen kilpavenettä muistuttava alumiinivene. Sen kannella oli vain erilaisia vinssejä, joissa erivärisiä köysiä. Koko miehistö oli ketjupolttajia, niinpä heitä vaivasi pahan kuuloinen tupakkayskä, jota tietysti helpotettiin sytyttämällä uusi tupakka. Aika railakkaita juhlijoitakin he olivat ja miehistö lisääntyi yhdellä, kun kolumbialaisneitonen vaihtoi ranskalaisveneestä naapurimme kyytiin.

PANAMA, SHELTER BAY MARINA 14.-20.2.2011

Viikonlopun aikana KasteHelmin väki lähetti sähköpostia ja kertoi olevansa Balboa Yacht Clubin ankkurointialueella. Olimme edellisviikolla yrittäneet katsoa veneitä sillä silmällä, mutta emme olleet huomanneet KasteHelmiä. Sovimme, että otamme yhteyttä, kun seuraavan kerran tulemme Panama Cityyn. Olihan meillä vielä vanttiasia ihan kesken ja rikimies Mike Baker piti 'päämajanaan' Balboa Yacht Clubia. Niin sitten ystävänpäivänä suuntasimme Balboaan tapaamaan Mailaa ja Heikkiä, edelliset hyvästelyt jäivät näin lyhyiksi. Heillä oli jonkunlainen tekninen ongelma generaattorin kanssa, jonka takia lähtö Galapagokselle vähän viivästyi.

Edellisellä viikolla hommasimme Ecuadorin kohteliaisuuslipun Balboan alueella olevasta karttamyymälästä. Myyjä esitteli meille asiantuntevasti, mikä ero on Kolumbian, Venezuelan ja Ecuadorin lipuilla, kun ne ovat perusväreiltään ihan samanlaiset. Seiliin palatessamme epäilys kuitenkin heräsi, kun lippu näytti aivan Kolumbian lipulta. Tarkistimme asian lippuluettelosta – meille oli myyty väärä lippu, siis Kolumbian lippu.

Yritimme palauttaa Kolumbian kohteliaisuuslippua myymälään, mutta myyjä ei halunnut väitellä sen enempää Ecuadorin lipusta, kun hän oli mielestään myynyt meille oikean lipun. Nautimme Mailan ja Heikin kanssa lounaan jahtiklubilla ja lopetellessamme lounasta ilmestyi meidän rikimies mukanaan Seilin valmis vantti. Sitä ennen aamupäivällä olimme saaneet hankituksi USB/RS232-piuhan Iridiumiin sähköpostiyhteyttä varten. Tuntui kuin tämä maanantaipäivä toisi ratkaisun yhteen jos toiseenkin ongelmaan.

Jo tutuksi tullut kolumbialainen Geiler pesi Seilin vesirajan öljystä ja tiistaina nostimme hänet mesaanimastoon kiinnittämään uuden vantin yläpäätä. Vinssasimme hänet ylös ja hän sai vantin paikalleen. Hilattuamme miehen alas Ari alkoi kiinnittää vantin alapäätä ja voi turkasen turkanen – vantti oli liian pitkä! Ari katsoi parhaaksi, että rikimies tulee itse Seiliin nyt, kun vantti on jo yläpäästä kiinni. Rikimies ei ollutkaan mitannut vaijeria Seilin alkuperäisen vantin mukaan, vaan niiden Colónista ostettujen, liian pitkien mukaan. Hänellä on niin suurisuuntaiset jutut suunnitteilla, ettei tainnut oikein jaksaa keskittyä tällaisiin pikkujuttuihin. Väkisin tulee mieleen taivaanrannanmaalari. Hän ei ole syntyperäinen panamalainen, vaan uusi-seelantilainen, mutta riittävän monta vuotta täällä on tehnyt tehtävänsä keskittymiskykyyn ja asioiden hoitoon. 

Ari tutki taas Iridium-sähköpostiyhteyttä saatuaan uuteen välipiuhaan tarvittavat ajurit. Jotain meni pieleen, kun ajurien asennus keskeytyi. Mike Baker tuli poikansa kanssa keskiviikkona lyhentämään vanttia. Hän on kova höpöttämään samalla, kun tekee hommia ja se ilmeisesti häiritsee myös hänen keskittymistään. Siinä selittäessään hän mittaili vanttia meidän 2 metrin puisella mitalla ja merkitsi oikean pituuden, liikaa oli vajaat parikymmentä senttiä. Kun hänen piti ruveta katkaisemaan vaijeria, hän ei löytänytkään tussilla tekemäänsä merkkiä vaijerista, vaikka muisti ylimääräisen mitan olleen 18,4cm. Hänen etsittyä merkkiä oman aikansa Arikin alkoi etsiä sitä ja merkki löytyi siitä meidän puisesta mitasta! Ei suinkaan 18,4cm:n kohdalta, vaan 184cm:n kohdalta, kun hän oli mitannut sieltä 2metristä alaspäin. Annelle tuli mieleen taas kerran hölmöläisten tarinat, missä veneen laitaan tehtiin merkki verkon paikasta. Jotenkin ei vaan tämän miehen toiminta oikein vakuuttanut. No, kun uudet mittaukset oli tehty ja vaijeri pantu oikeasta kohdasta poikki, vaijerin pää kiinnitettiin Norseman-päätteeseen ja vantti pantiin paikalleen. Rikimies tutki muutkin mesaanimaston vantit ja oli sitä mieltä, että kyllä niiden pitäisi kestää. Näin meille on sanottu pari kertaa ennenkin – aika näyttää.

Torstaina meillä oli vielä treffit KasteHelmin Mailan ja Heikin kanssa suunnitelmissamme tehdä erilaisia hankintoja venetarvikeliikkeistä. Yksi Panama Cityn valtaväylistä, Transistmica, oli valtavan ruuhkainen ja lopulta liikenne pysähtyi kokonaan. Kaikki meitä edeltäneet autot alkoivat peruuttaa ja kääntyä takaisin tulosuuntaansa. Syynä liikennetukkoon oli joku mielenosoitus. Mielenosoittajat olivat sulkeneet yhdestä kohtaa koko valtaväylän. Se aiheutti seisovat ruuhkat monelle lähikadulle. Ruuhka alkoi helpottaa jossain vaiheessa ja pääsimme määränpäähämme, Abernityn venetarvikeliikkeeseen. Sieltä löytyi kaikenlaista tarpeellista tavaraa. Jatkoimme hankintamatkaamme vielä Flamencon kahteen liikeeseen, Pesquerosiin ja Teknomarineen. Täältä saimme mm. uudet Ecuadorin kohteliaisuusliput. Niihin oli erikseen tikattu Ecuadorin vaakuna. Edellisellä lippukauppiaalla ei ilmeisesti ollut tällaista vaakunallista lippua ja siksi yritti vakuuttaa, että kyllä se Kolumbian lippu käy. Mielestämme on jonkunmoinen loukkaus liehuttaa Kolumbian lippua Ecuadorissa.

Olemme ajelleet Colónin ja Panama Cityn väliä pitkin vanhaa tietä. Siellä näkee paremmin, miten tavalliset ihmiset asuvat ja elävät. Mitä lähemmäs Panama Cityä tullaan, tie muuttuu todella kauniiksi puistotieksi. Myöhemmin tie myötäilee Panaman kanavaa ja ohittaa Mirafloresin sulut. Vanhalta tieltä pääsee kätevästi sekä Balboaan että Albrookiin, joka on todellinen hienostokaupunginosa. Sellaista asuinaluetta emme ole nähneet vielä missään muualla täällä Panamassa.

Koko viikon tärkein asia, varaosatilaus USAsta ei ole edennyt mihinkään useista sähköpostiviesteistä huolimatta. Mielialamme asian tiimoilta vaihtelivat varovaisesta toiveikkuudesta pettymykseen ja suuttumukseen. Toimittaja vastasi kaikkiin kysymyksiin toimitusajasta niin ympäripyöreästi, että niistä ei ole ollut mitään iloa, ennemminkin vain suututtaneet. Se luvattu 1-2 viikon toimitusaika olikin todellisuudessa laskettu siitä, kun varaosat ovat hänellä. Siitä, milloin osat ovat hänellä, ei taida kellään olla tietoa. Sitä paitsi toimittaja ilmoitti, että kaikkien asiakkaiden tilaukset ovat kiireellisiä – totta kai – ei kukaan varaosia huvikseen tilaa. Pikkuhiljaa mieliimme on hiipinyt ajatus, että tämä toimittaja on häikäilemätön huijari. Jos hän olisi oikealla asialla, hän kertoisi edes jonkun toimitusajan esim. 1 kuukausi vai 1 vuosi. Kun ei saa mitään selvää ja varmaa vastausta, se stressaa suunnattomasti. Viikot kuluvat eikä edistystä tapahdu.